AMR-kaupunkiseikkailu

AMR-kaupunkiseikkailu on Helsingin kaupungin nuorisotoiminnan järjestämä päiväleiri 11-15-vuotiaille nuorille kesäkuun ensimmäisellä ja toisella viikolla. Kilpailijat kiertävät Helsinkiä pareittain etsien ja suorittaen erilaisia rasteja. Tänä vuonna laajensimme toimintamme myös Espoon puolelle länsimetron valmistuttua. Rastit ovat teemaltaan joko urheilullisia, musikaalisia, luovuutta kehittäviä tai ongelmanratkaisutehtäviä. Yksi kilpailuviikko kestää neljä päivää, maanantaista torstaihin, ja päivien pituus on noin klo 10-17. Viikon nopein pari palkitaan, mutta tuloksiin vaikuttavat huomattavasti myös tehtäviin laitettu panostus ja yrittäminen. Kilpailun tarkoitus on, että nuoret tutustuvat paremmin Helsingin eri alueisiin ja oppivat käyttämään julkisia liikennevälineitä. Rasteilla voi oppia hyödyllisiä taitoja, kuten sammutusvälineiden käyttöä ja ensiaputaitoja. Tärkeintä on hauskanpito!

Tänä vuonna tarjosimme ensi kertaa lämpimän ruoan päivän lopuksi. Aiemmin kilpailijat ovat tehneet eväät päiväksi, mutta nyt tarjosimme aamiaisen ja mukaan sai ottaa hedelmiä ja mehua. Moni kilpailijoista kertoi tulevansa mielellään ensi vuonna kilpailemaan uudelleen tai apuohjaajiksi. Varsinaisten työntekijöiden lisäksi leiriä järjestämässä on useita vapaaehtoisia apuohjaajia. Appariksi pääsee kuka tahansa asiasta kiinnostunut, työstä saa todistuksen ja monet ovat pitäneet työstä niin paljon, että ovat palanneet useanakin vuonna. Helsingin kaupunki palkkaa joka kesä myös muutaman kesätyöntekijän.

Tällä viikolla 4.6-7.6.2018 maanantaina kilpailijat seikkailivat keskustan alueella. Yhdellä rasteista kilpailijat rakensivat leijan, jonka piti pysyä ilmassa tietty aika. Tiistaina oli vuorossa Pohjois-Helsinki, kuten Malmin alue. Tehtävillä oli esimerkiksi ilmaisutaitoa ja luovuutta. Keskiviikkona olimme Espoossa ja torstaina Itä-Helsingissä. Yksi viikon suosituimmista rasteista oli kanootilla melonta. Saamamme palaute oli erinomaista!

Kesätyöntekijät Pirta, Tuomas ja Siri 8.6.2018