Rastilan Minilanit 16.2

Nuorisotalo Merirastissa järjestettiin perjantaina 16.2 lähes  perinteeksi muodostuneet Minilanit. Eli eri peleissä lyhyitä turnauksia. Varsinaiset isot lanit ovat maaliskuun lopulla.

Fortnite oli tietokoneella päivän teema ja koneilla oli välillä ruuhkaa. Kaikki pääsivät kuitenkin pelaamaan pienen odottelun jälkeen.

Mia veti bingoa nuorille ennen tietokonepelailuja. Taas oli aulan sohva viimeistä paikkaa myöten täynnä kun ensimmäinen numero pärähti ilmoille. Bingossa on siis imua nuorisotalolla niin ala- sekä yläkoululaisilla.

Kaikenkaikkiaan todella mukava ilta. Kiitos osallistujille!